Haluaisimme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme antoisasta vuodesta 2019!

Konetoimituksien puolella on ollut aika vilkasta sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla.

Kiireisen joulukuun aikana toimitettiin neljä särmäyspuristinta, muun muassa Giant sarjan ALIKO SP7000-1000 särmäyspuristin kotimaiselle asiakkaallemme.

Tulevaisuutta olemme Alikolla rakentaneet kehittämällä sisäisiä toimintoja uusimalla toiminnanohjausjärjestelmän kokonaisuudessaan. Lisäksi olemme aktiivisesti kehittäneet särmäyspuristinratkaisuja, näistä kerromme lisää ensi vuoden puolella.

Rauhallista joulua 2019 ja Menestystä vuodelle 2020!

Toimistomme on suljettu 23.12-29.12.2019 välisen ajan

    rekisteriselosteestamme