Pitkäaikainen asiakkaamme luottaa meihin edelleen!

Postitettu 13.09.2018

Yli 20 vuotta kestänyt yhteistyömme kotimaisen HT Laser Oy:n kanssa on saanut alkunsa heidän ensimmäisen särmäyspuristimen ja vesileikkauslaitteen tilauksesta vuonna 1998. Nykyisin yrityksen toimipisteitä löytyy Suomesta seitsemältä eri paikkakunnalta ja monipuoliselta konekannan listalta löytyy yli 10 Alikon levyntyöstökonetta.

Laserleikkeiden alihankintapajana aloittanut HT Laser on kehittänyt toimintaansa voimakkaasti monipuolisen palvelutarjoajan suuntaan. Uutta potkua erikoislujien tuotteiden särmäykseen tuo uusi Aliko SP7000-1000. Särmäri tulee olemaan yksi suurimmista Alikon tänä vuonna toimitettavista koneista. Koosta kertoo hieman se, että koneen maksimi särmäysleveys on 7 000 mm ja puristusta löytyy 1 000 tonnia. Koneessa on myös normaalia korkeampi kita, jotta asiakkaan tietyt vaativat tuotteet saadaan valmistettua. Särmäyspuristimesta löytyy myös koneen rungon päälle integroitu oma siltanosturi.

"Koska teemme paljon levytuotteita, yksi tärkeimmistä koneistamme on kunnollinen särmäyskone. Usein olemme näiden osalta valinneet toimittajaksi Aliko Oy Ltd:n, koska heiltä olemme aina saaneet erinomaiset koneet, hyvän ja asiantuntevan myyntipalvelun sekä kattavat jälkimarkkinointipalvelut. Meillä on edelleen käytössä useimmat vanhat särmäyskoneet, jotka olemme heiltä ostaneet", Tampereen tehtaan yksikönpäällikkö Janne Tuominen kehuu Alikon tuotteita. "Vuosien varrella Aliko on toimittanut meille muitakin laitteita, kuten vesileikkauskoneita sekä Messerin termisiä leikkauskoneita. Konekantaa uusitaan jatkuvasti ja Alikolla on siinä oma osansa täytettävänä." Ja mielellämme tämän osamme täytämmekin!

Lue uusi 7. syyskuuta 2018 Eurometalli-lehdessä ilmestynyt artikkeli tästä »